Welcome to Ares

viime päivitys keskiviikkona 20. tammikuuta 2010

Tervetuloa Arekseen! Ares sijaitsee virtuaalisessa Isossa-Britanniassa, ihan pohjoisessa Northumberlandin shire-kreivikunnassa - tarkka sijaintimme on jossain keskellä niittyjä ja metsiä. Lähimpään kaupunkiin on matkaa suurin piirtein nelisen kilometriä ja lähimpään pikkukylään noin puolitoista. Entinen sijaintimme oli Englannin eteläkolkassa, Cornwallissa, Penzancen kaupungin eteläpuolella, eli olemme matkanneet melko pitkän matkan nykyiseen residenssiimme. Tallin muuton syynä oli tilojen koon riittämättömyys, ja kuin taikaiskusta löysin niihin aikoihin myytävänä olleen suuren maatilan tapaisen, jossa oli joskus 90-luvun lopulla toiminut suuri hevossiittola. Paikka oli myynnissä omistajan kuoleman takia, ja niin laitoin tarjouksen vetämään. Parin kuukauden päästä oli aika pakata kimpsut ja kampsut ja pakata ponit kainaloon ja suunnata kohti uusia haasteita Northumberlandissa. Täällä olevassa tallissamme on yhteensä 50 normaalia karsinaa sekä 5 suurempaa varsomiskarsinaa - karsinat ovat joka tapauksessa reilun kokoisia, koska entinen omistaja kasvatti puoliverisiä jotka tarvitsevat isommat karsinat kuin meidän pienet poninpallerot. Tilaa siis löytyy, ja maastoja vaikka muille jakaa. Ihan pihapiirissä on myös suuri kenttä, jonka saa jaettua tarpeen vaatiessa kahtia. Upouusi vastarakennettu ilmastoitu ja lämmitetty maneesi tarjoaa talven pakkasillakin optimaaliset suhteet ponien liikuttamiselle tai kilpailuiden pitämiselle.

Areksen päätoimintalajina on (ja on aina ollut ja tulee mitä luultavimmin aina olemaankin) kasvatus. Kuten sivun otsikosta voikin jo päätellä, kasvatamme siis welshponeja, pääasiassa sektioista A ja K (eli welsh part bred), mutta nyt joukkoomme on muutaman ponin voimin siirtymässä myös B-sektion kasvatusta - saa nähdä miten lähtee projekti etenemään. Welsh part bredejä kasvatamme aina NWR-kelpoisina (mikä ihmeen NWR?). Kasvattien suvut pidämme aina tasapituisina, se on yksi seikoista joista ei jousteta. Tammoillamme teetetään keskimäärin 5 varsaa, joillain jopa 6 ja joillain uusimmilla tuontitammoilla vain 3 per turpa. Orit sen sijaan astuvat suunnilleen 6 tammaa, joillain määrä voi jäädä vähäisemmäksi - esimerkiksi uusimmilla tuontioreillani, jotka astuvat vain 3 tammaa elämänsä aikana. Vähäiset jälkeläismäärät on suunniteltu ennaltaehkäisemään ponien epätoivottavaa yleistymistä suvuissa, sitähän ei kukaan kasvattaja haluaisi ponilleen. Kasvattejamme myydään aika ajoin hevostalli.netin virtuaalipuolella, ja toki tilausvarsoja voi aina pyydellä - eri asia onkin, että suostunko minä niitä antamaan! Meillä on myös melko tiukat myyntiehdot, mutta niistä voit lukea lisää kasvatussivulta.

Terveisin,
Jenni R (tunnettu myös nimimerkillä nath)
sähköposti - VRL-01472

Olemme VWY:n tarkastama ja suosittelema jäsentalli.
Sivusto avattu vuoden 2007 lokakuussa

 
Design downloaded from free website templates.