Twryrofd Magod

VIRALLINEN NIMI Twryrofd Magod ROTU, SÄKÄ, SKP welsh mountain, 120cm, ori
KUTSUMANIMI Make VÄRI + MERKIT kimo, llsi, mtj&vej ksk
SYNTYNYT 07.09.2007 IKÄ + IKÄÄNTYMINEN 6v, muu ikääntyminen
PAINOTUSLAJI yleispainote KOULUTUSTASO heA, 100cm
MAAHANTUOJA riella. OMISTAJA Jenni R
REKISTERINRO VH-59085 SAAVUTUKSET KTK-III


Make on erittäin lutuinen ja ihana poni perusluonteeltaan. Meille tullessaan se ei ollut kyllä ihan sitä, mutta alkaa jo tottua. Voi olla, että ongelmakäyttäytyminen johtui uudesta ja oudosta paikasta. Entisessä kodissa Make oli rauhallinen ja kiltti poni, mutta meille tullessaan se oli hermostunut ja yritti potkia. Make on alkanut jo kotiutua Raadelmaan, eikä yritä enää potkia ja alkaa olla muutenkin olla oma itsensä, mikä on hyvä asia. Ori yrittää olla kuningas ja komennella kaksijalkaisia, mutta sen rahkeet ei kyllä riitä siihen vaikka se onkin muutama sataa kiloa painavampi kuin ihminen. Taluttaessa Makesta olisi kiva esittää isoa ja hienoa oria, varsinkin tammoille, mutta yleensä se ei onnistu siinä, kun sitä toruu tarpeeksi lujalla äänensävyllä, eikä hissuttamalla. Hoitaessa Maken perusluonne tulee parhaiten esille, koska silloin se on juuri se oma nallekarhu-itsensä, kuin aina yleensä kaikkialla muualla, paitsi liikuttaessa. Harjaus onnistuu muitta mutkitta ihan vaikka karsinassakin, mutta Make kannattaa sitoa kiinni ihan kaiken varalta ja jos vaikka tamma menee karsinan ohi, silloin se yrittää hypätä vähän pystyyn, mutta jos naru on tarpeeksi tiukalla, niin se ei taas onnistu siinä. Make rakastaa, kun sitä rapsutetaan korvien takaa ja sitä se voisi kuunnella vaikka koko loppuelämänsä. Ori on suloisen näköinen, kun sillä on korvat hörössä ja ylähuuli mutrulla, ihankuin se haistelisi tammoja, mutta tällä kertaa se vain nautiskelee harjauksesta. Kavioiden puhdistus saattaa tuottaa joskus hieman ongelmia, koska Make ei malta pitää kavioitaan ylhäällä niin pitkään kun kavioita puhdistetaan. Makea kannattaa torua topakasti, niin se tajuaa kuka määrää ja tajuaa pitää jalkansa ylhäällä tarpeeksi kauan. "Jes, pääsee hommiin!" sen voisi luulla ajattelevan, kun se näkee satulan ja suitset. Make nimittäin rakastaa työntekoa ja on aivan innoissaan, kun joku tulee varustamaan sitä. Kun laittaa satulaa selkään, Make saattaa ruveta liikkumaan sivuttaissuunnassa, kun ei muuhun suuntaan pysty liikkumaan, mutta vain sen takia, koska pääsee treenaamaan. Make yrittää hotkaista kuolaimet ja yrittää tehdä kaikkensa, jotta pääsisi nopeasti ulos. Ori ei vain tajua, että mitä enemmän se heittelee päätänsä, sitä vaikeampi suitset on saada päähän. Eihän se Make-poika sitä tahallaan tee, mutta poni on poni..

Liikuttaessa Make on innokas, ehkä liiankin innokas välillä. Yleensä se kuitenkin malttaa hiukan odottaa ohjeita, eikä vain hössötä mitä sattuu, sen jälkeen sitä on hiukan vaikea saada tekemään mitä ihminen haluaa, koska se keskittyy ihan muuhun kuin siihen, mihin pitäisi. Makella on poniksi melko isot askellajit ja niissä on vaikeampi istua, mutta harjoittelu tekee mestarin - kaikessa. Mutta silti Makella on näyttävät liikkeet, joka on hyvä sekä koulu-, että esteradalla. Ori on rehellinen ja melko herkkä ratsastaa, joka on tosi hyvä juttu, mutta Make ei tykkää, jos ratsastaja pomppii selässä, koska se käy sitä kylkiin ja kädetkin saattavat heilua ja satuttaa orin herkkää hipiää. Kouluratsastus ei ole Maken vahvimpia lajeja, mutta se kyllä hallitsee sen ihan kiitettävästi. Make onkin koulutettu helppo A-tasolle ja sillä saattaisi olla vielä kapasiteettia hiukan korkeammallekin, muttei vielä vaativalle tasolle. Helpon A:n liikkeet sujuvat kuitenkin ongelmitta ja nurkumatta sen pahemmin. Esteillä ori on todellinen tykki, ennen Maken näkemistä en uskonut pikkuponin pystyvän edes hyppäämään noin korkeita, mutta Makella on menty ratana 100cm ja yksittäisenä 110cm, jonka se pomppasi hyvällä ilmavaralla. Make kuumuu tosi paljon esteradalla ja sen takia se onkin melko vaikea hallittava, mutta oikeissa käsissä se on oikein näyttävä myös esteradalla. Maastoillessa Make säikkyy yleensä vähän kaikkea eteen sattuvaa ja sen takia sillä yleensä mennään joukun perällä, jos ollenkaan. Jokaisen puskan takaa se löytää vihreitä miehiä, oli se sitten kivi, jota ei edelliskerralla ollut tai joku oksa tai roska. Joskus ori saa kaikki hirmu huvittuneiksi juuri pelleilynsä takia. Kilpailupaikalla Maken kilpailuvietti herää ja se meinaa jo ennen rataa jopa kävellä kilpaa jonkun toisen hevosen tai ponin kanssa, tai jopa ihmisen kanssa. On se Make kyllä ihan hassu, vaikkei se sitä tahallaan ole. :)
Luonne © riella.

Suku

isä Maddog Ardenal
welsh mountain, 120cm
tummankimo

EVM
ii. Revolt
wm, EVM
iii. tuntematon
wm, EVM
iie. tuntematon
wm, EVM
ie. Choed Judy
wm, EVM
iei. tuntematon
wm, EVM
iee. tuntematon
wm, EVM
emä Liwyn Flyaway
welsh mountain, 120cm
kimo

EVM
ei. Rafning
wm, EVM
eii. tuntematon
wm, EVM
eie. tuntematon
wm, EVM
ee. Floresense
wm, EVM
eei. tuntematon
wm, EVM
eee. tuntematon
wm, EVM


Kilpailukalenteri

Huom! Kalenteriin merkitään vain KRJ- ja ERJ-sijoitukset, ja näyttelyistä vain SERTit.

KRJ Kouluratsastus helppo B, 01/50 !!
KRJ Kouluratsastus kür helppo B, 02/419 CUP
KRJ Kouluratsastus helppo B, 06/50
KRJ Kouluratsastus helppo A, 03/40
KRJ Kouluratsastus helppo A, 03/36
KRJ Kouluratsastus helppo A, 06/39
KRJ Kouluratsastus helppo C, 06/100
KRJ Kouluratsastus helppo C, 08/100
KRJ Kouluratsastus helppo C, 06/50
KRJ Kouluratsastus helppo C, 06/50
KRJ Kouluratsastus helppo C, 02/50
KRJ Kouluratsastus helppo B, 02/50
KRJ Kouluratsastus helppo B, 03/50
KRJ Kouluratsastus helppo B, 03/50
KRJ Kouluratsastus helppo B, 04/50

ERJ Esteratsastus 60cm, 01/30
ERJ Esteratsastus 70cm, 05/79
ERJ Esteratsastus 90cm, 05/50
ERJ Esteratsastus 90cm, 05/101
ERJ Esteratsastus 90cm, 09/98
ERJ Esteratsastus 110cm, 08/80
ERJ Esteratsastus 100cm, 04/50
ERJ Esteratsastus 80cm, 03/30
ERJ Esteratsastus 80cm, 03/50
ERJ Esteratsastus 70cm, 03/40
NJ welsh A-orit, LKV1, BIS5, MVA-SERT, JS
NJ welshit, LKV2, irtoSERT, JS

 
Design downloaded from free website templates.