Valerius Dawn

VIRALLINEN NIMI Valerius Dawn ROTU, SÄKÄ welsh part bred (NWR, 54,88%), 142cm
KUTSUMANIMI Valerius VÄRI + MERKIT ruunikko, oej vsk, otj psk
SYNTYNYT 24.12.2009 IKÄ + IKÄÄNTYMINEN 2v, muu ikääntyminen
PAINOTUSLAJI yleispainote KOULUTUSTASO heA, 130cm
KASVATTAJA dani, Paraatiponit OMISTAJA Jenni R
REKISTERINRO VH-00000 SAAVUTUKSET


Valerius Dawn, alias Valerius, oli oikeastaan melko pitkälti heräteostos. Selasin ht.nettiä, bongasin kiinnostavan topicin, löysin hienon ponipalleron ja pistin tarjousta, ja pian huomasinkin jo keskustelevani kasvattajan kanssa varsan nimestä... Heräteostoksia joskus katuu, mutta Valerius on sen verran laatuponi ettei sitä ole tarvinnut katua sekuntiakaan. Varsin mukavaluonteinen herrasmiesponi on kaikin puolin täydellinen ainakin omistajansa silmin. Hoitaessa Valerius on melkeinpä mitäänsanomaton, se seisoo kauniisti paikallaan kuin suolapatsas eikä aiheuta mitään häiriötä hoitajalleen tai muille ohikulkijoille. Ori toki nauttii harjauksesta, ainakin pohjimmiltaan, mutta se ei vain näytä sitä ulkopuolisille. Joku tietämätön pahvi voisi sanoa oria apaattiseksi kun se ei tee mitään, mutta kielivätkö hörössä olevat korvat ja kirkkaat ja tarkkaavaiset silmät muka apaattisuudesta? Enpä usko. Oli miten oli, Valeriusta voi huoletta harjata mistä huvittaa, tosin häntää harjatessa saattaa poni joskus hieman ärsyyntyä ja huitoa hieman kaviollaan ilmaa, mutta siitä ei koidu suurempia haittoja. Joskus olenkin sanonut, että tässä ori, jota voivat hoitaa kaikki ikään katsomatta. Valerius nimittäin tulee yllättävänkin hyvin toimeen pikkulasten kanssa, ja joskus vaikuttaa siltä, että ori on jopa tahallisesti varovaisempi heidän kanssaan. Kaviot nousevat vähän miten sattuu, joskus kuin itsestään ja joskus niitä taas saa kiskoa lattiasta kaksin käsin. Pään saa helposti harjattua pehmeällä harjalla, eikä ori lähde nostamaan päätään taivaisiin korvia harjatessa. Varustaessa Valerius on ihan hurjan mukava, se ei tee numeroa mistään ja hyväksyy satulan selkäänsä ja suitset päähänsä heti ensi istumalta. Oria on myös mukava taluttaa, joskin tammat saavat muuten tasaisen ja rauhallisen orin pään pyörälle ja se rupeaa keimailemaan niille sydämensä kyllyydestä. Tästä syystä kannattaa varmuudeksi taluttaa orikuolaimella, tai ainakin riimunnaru turvan ympärillä tammojen varalta. Valerius ei onneksi ole kovin perso ruoalle, ja siksi heinäpaaleja ja kauralaaria on turha varoa.

Valerius ratsuna on vaativa ja kuumuu erittäin helposti - se on todella erilainen ratsastaessa kuin hoitaessa, ja tarvitsee ehdottomasti todella osaavan ratsastajan kyytiinsä pysyäkseen aisoissa. Ratsukoulutuksensa alusta alkaen Valerius on ollut kovin tuittupäinen ja hankala ratsu, mutta myös omalla tavallaan erittäin palkitseva. Kun orin saa menemään hyvin, voi tosiaan olla ylpeä itsestään, sillä se ei ole tosiaankaan helppoa eikä siihen ihan kuka tahansa pysty. Ori on myös todella tarkka ratsastajan apujen käytöstä; se on kuin dynamiittiä joka räjähtää pienimmästäkin virheliikkeestä ja jonka kanssa on oltava varovainen ja rauhallinen. Valerius vaistoaa ratsastajan mielentilat yllättävän hyvin, ja sen selässä on oltava itsevarma ja tiedettävä mitä on tekemässä, tai muuten ori palkitsee sen pukituksin ja muin oikutteluin höystettynä erittäin vahingoniloisella ilmeellä. Ori on todella energinen ja pienimmätkin pohjeavut saavat sen liikkumaan eteenpäin yleensä melko tyydyttävässä askellajissa. Valerius on myös suustaan herkkä, joten repiminen ei tule kuuloonkaan. Pienet puolipidätteet ajavat hyvin asiansa ja ori on tyytyväinen paikkaansa niin kauan kun sille annetut avut ovat pieniä ja täsmällisiä - haparoivat avut ovat orin aivoituksissa sama kuin epävarma mieliala, ja kirvoittavat samanlaisen vastauksenkin kuin epävarmuus. Valeriuksen askellajit ovat rohkeat ja näyttävät, mutta jokseenkin hankalat istua - varsinkin ravi. Ravin hankaluus on tosiaan hankala juttu, ori kun suuttuu siitäkin, jos ratsastaja pomppii selässä kuin hernesäkki. Valeriuksen selkään onkin kannattavaa nousta vasta kun oma tasapaino ja ratsastustaidot ovat tosiaan hyvällä mallilla. Kouluradalla Valerius vaatii ne herkät avut toimiakseen hyvin, ja sitten se toimiikin todella hyvin. Ori on suositeltavaa yrittää rentouttaa verkkojen aikana, ellei halua ratsastaa pingotetuin lihaksin varustetulla hyppykepillä... Valeriuksen elastiset ja kauniit askellajit miellyttävät aina tuomareiden silmiä, ja kouluohjelman saa näyttämään todella helpolta jos ori on parhaimmillaan. Esteillä... Huh. Valerius on ehkä parhaimmillaan esteillä, mutta se kuumuu uskomattoman helposti pelkästä esteiden näkemisestä ja innostuu ihan liikaa. Jo pitkällä suoralla linjalla esteelle oria on hyvin hankala pidättää, ja siksi sillä pidetäänkin esteillä pelhamia nivelen tai kolmipalan sijasta. Valeriuksella on tapana ponnistaa mieluummin liian kaukaa kuin liian läheltä, ja ratsastajan onkin tehtävä runsaasti töitä pitääkseen orin vielä maassa ennen optimaalista ponnistuspaikkaa. Orilla on uskomaton ponnuvoima, ja se hyppää rohkeasti ja pelotta esteen kuin esteen, eikä kyttäile erikoisesteitäkään. Kieltäminen ei yleensä kuulu Valeriuksen tapoihin, paitsi jos este alkaa olemaan sille reilusti liian korkea (140cm ->). Maastossa ori toimii yhtä hyvin kuin kentälläkin, pelkää jotain erityisiä asioita mutta ei tee mitään sen kummempaa.

Suku

isä Vermont Dawn
welsh part bred, 143cm
kimo

ei meriittejä
ii. Lancelot Du Lac
wpb, VIR MVA Ch, KTK-III, YLA3
iii. Domisch Eisenherz
wpb, Ch, KTK-III, KRJ-III, VWY-II, VVJ-III, YLA2
iie. Gaelbrook Fay
wpb, KTK-III, VWY-II
ie. Briallen
wpb
iei. Shakil ox
ox
iee. Katy De Wize
wpb, Ch, YLA2, VWY-II, KTK-II
emä Morwenna
welsh part bred, 140cm
voikko

ei meriittejä
ei. Via Moore
wB, VIR MVA Ch, KTK-II
eii. Leagon The Lion
wB
eie. Too-Ticky
wm
ee. Rousseau Bella
wpb
eei. Skyler Anton
wpb
eee. Vita's Asterella GBR
wpb, VIR MVA Ch, KTK-III, YLA2


Kilpailukalenteri

Huom! Kalenteriin merkitään vain ERJ- ja KRJ-sijoitukset, ja näyttelyistä vain SERTit.

ei kilpaillut ei käyty näyttelyissä

 
Design downloaded from free website templates.