
Kun sumuverho peittoaa Etelä-Ranskan alueet, ja ihmiset piiloutuvat koteihinsa vilttien alle, katsomaan suosittua saippuasarjaa, niin on Royamessa vielä täysi tohina päällä. Hevosten kavioiden kopse kaikuu pitkin tallia, ja iloisten ihmisten puhe raikuu. Maneesissa valmentaja huokailee, kun valmennettava ei osaa työtään, se toistaa virheensä toisensa jälkeen. Pian, kuin pyssyn lauetessa, tulee hiljaista. Talliväki on saanut työnsä tehtyä ja hevoset ovat karsinoissaan onnellisina päivän työstä. Ei, vaikka tämä kuulosti hyvin "tehdasmaiselta" ei se sitä ole. Tosielämässä olemme rehellinen ja laatuhevosia kasvattava talli, jossa työt tehdään sitä mukaan kuin kukin jaksaa.
Niin sanottu ikuisuusprojektini kävi viimeinkin toteen. Olen halunnut jo kauemmin laittaa pystyyn modernin tallin, joka sijaitsee Ranskassa, ja kasvattaa selle francaiseja eli ranskalaisia puoliverisiä. Kasvatit tulevat kulkemaan takaliitteellä Royame, ja niille toivotaan ehdottoman hyvää ja aktiivista kotia. Myös kasvatustoiminnan lisäksi järjestämme eri ratsastuskisoja ja valmennuksia. Valmennuksia pidän minä itse tai joskus jokin vieraileva tähti, jonka valmennuksiin otetaan vain muutama ratsukko.
Royame sijaitsee Etelä-Ranskassa upeilla tiluksilla. Tallistamme löytyy 20 karsinaa, tarkoitettuna enimmäkseen omille hevosilleni. Talli pitää sisällään myös 2 pesukarsinaa, varustehuoneen, tilavan varaston, tallihuoneen sekä minun, omistaja, toimiston. Ulkoa löytyy tilava ratsastusmaneesi, joka on valaistu ja sieltä löytyy katsomo sekä lämmitys. Myös löytyy derbykenttä erilaisia kisoja varten ja tavallinen harrastekenttä, joka on tilava, valaistu ja turvallinen, kuten derbykenttäkin. 5 tilavaa, ruohollista laidunta löytyy sekä 5 hiekkapohjaista tarhaa, joissa on yksi hevonen kerrallaan. Tarhoissa ovat yleensä sairastelevat taikka kuntoutuksessa olevat hevoset.
Kaikki Royamen hevoset ovat suorituskykyisiä ja kaikinpuolin terveitä hevosia, ellei niille mikään tule. Meiltä löytyy oma, henkilökohtainen eläinlääkäri, Jacky Fawkins, joka tulee tallille avun tarvittaessa. Kengittäjäksi soitamme yleensä paikallisen, työnsä osaavan kengittäjän. Jos talliin muuttaa joku yksityiseksi asumaan, niin on heillä oikeus käyttää tallin tiloja vapaasti, mutta katsottava, ettei ole kenenkään tiellä. Yksityisille ei järjestetä omaa toimintaa. Talli ei myöskään ota hevosilleen hoitajia. Tallin jokaisella hevosella pyritään kilpailemaan ahkerasti, sekä hankkimaan painotuslajinsa mukainen laatuarvostelupalkinto. Myös näyttelymenestystä pyritään keräämään mahdollisimman paljon.
Royamen kolmantena toimintamuotona, kasvatuksen ja ratsastustoiminnan lisäksi, tuomme eri puolelle maailmaa selle francaiseja. Tuontihevoset pyydään tavoitteellisiin koteihin, joissa niitä käytettäisiin jalostukseen. Näin saamme myös virtuaalimaailmaan lisää kyseisen rodunedustajia. Tuontihevosia on mahdollista saada tilauksesta, mutta yleensä ne tuodaan ns. paketeissa, eli esimerkiksi viisi hevosta samaan aikaan. Hevoset ovat yleensä este-,koulu- tai kenttäpainotteisia.
Tervetuloa tutustumaan Royameen, toivottaa waldo