Main page
Our horses
Breeding
Events

Welcome to Woodrow!

Tervetuloa Woodrow Warmbloodsiin, eli kotoisesti vain Woodrowiin tai WW'hen. Woodrow on perustettu lokakuun ensimmäinen päivä, vaikka ajatuksia tallista ja nimi oli ollut valmiina jo parisen kuukautta. Nyt vasta sain innostuksen sisällön tekoon. Woodrowin historiaan ei kuulu mitään mullistavaa, outoa tai mainitsemisen arvoista. Woodrow on pistetty pystyyn tarkalleen 10.10.2007, eli aika nuori talli on kyseessä, mutta tarkoitus on jatkaa pitkälle vielä.

Kasvatamme puoliverisiä koulupainotuksessa. Kasvattiliitteenä löytyy nimen perästä tai 'sisästä' sana Wood (usein myös ilman liitettä), josta siis tunnistat kaikki meidän kasvattamat puoliveriset. Kasvatuksessa meillä on omat periaatteemme. Kasvatuksessa käytetään sekä lyhyt- että pitkäsukuisia hevosia, näitä kuitenkaan risteyttämättä. Pyrimme jalostamaan kasvateillemme hyvät lähtökohdat maailmalle valloittamaan koulukenttiä ja näyttelykehiä. Kasvatit myydään tavoitteellisiin, osaaviin koteihin, joissa niistä todella pidetään huolta. Jokaiselle hevosellemme ja kasvatillemme toivottaisiin jossain vaiheessa elämää KRJ-laatuarvostelua.

Regards, Jenni R

»   Yhteistyössä kanssamme Lycan Warmbloods
»   Suosittelemme: Evergrey, Te Adoro Estate, Skurvash


Updates & stable diary (old stories)

08.11.2007 -- Leiskanvaihdos, koska edellinen ulkoasu ei toiminut IE'llä oikein, ja käyttäjäystävällisyys on tärkeintä. Uusia hevosiakin on jo varauksessa meille, Lycanista hieno fwb-tamma Paranoia LIE, ja 99% varmuudella Violasta niin ikään fwb-tamma, jolla ei ole vielä nimeä. Hienoja hevosia talli tulee kuitenkin pursuamaan. Uudet KRJ-kilpailut (tällä kertaa kaikille avoimina!) olisi tarkoitus pikapuoliin järjestellä.
-- Jenni R